Eeva Putro: Stanislavskilaisuuden anti elokuvanäyttelemiselle

Helsingin elokuva-akatemian kerho, 8.9.2014

Näyttelijä Eeva Putro vei meidät muutamiksi tunneiksi stanislavskilaisen näyttelemisen kiehtovaan maailmaan. Keskustelun kohteeksi oli valikoitunut otos erilaisia tekniikoita, joilla näyttelijä voi auttaa itseään olemaan todellisesti läsnä kameran edessä. Parhaimmillaan näyttelijä pystyy olemaan niin uskottavasti toinen henkilö, ettei sitä edes huomaa että näyttelijä näyttelee.

Vaikka kokeellisen teatterin puolella Stanislavskin opit saatetaan nähdä vanhanaikaisina, niillä on ollut ja on edelleen todella merkittävä rooli elokuvatuotannoissa. Stanislavskiin pohjautuvien tekniikoiden seuraajina ovat olleet ajan saatossa niin Marlon Brando, Marilyn Monroe, James Dean, Paul Newman kuin Jack Nicholson ja Dustin Hoffmannkin.

Putro haluaa selventää ensiksi että Stanislavski oli tutkija, joka keksi, kokeili ja kehitti useita erilaisia näyttelemisen tekniikoita, joista osan hylkäsi matkansa varrella. Yhtä Stanislavskin tekniikkaa ei siis pidä tulkita liian kirjaimellisesti.

Aitoa havainnointia ja läsnäoloa voi harjoitella. Eevan johdolla teemme aistiharjoitteen kuvitellusta käsienpesusta kylmässä ja kuumassa vedessä. Ideana on, että harjoitteen avulla pystyisi tuntemaan todellisesti sen, miltä vesi tai pyyhkeen kosketus iholla tuntuu. Harjoituksen voi päätellä onnistuneen, sillä Eevan mielestä näytimme kaikki erittäin kiinnostavilta. Tässä piileekin koko jutun ydin;; huomio tulisi suunnata pois itsestä ja lakata ajattelemasta, miltä näyttää. Stanislavskin hauska vertaus koirasta ja näyttelijästä tiivistää tämän ajatuksen. Kun ihmisiä täynnä olevaan saliin tulee koira ja näyttelijä, koira keskittyy ensiksi ympäristön ja ihmisten tutkimiseen kun taas näyttelijä saattaa keskittyä vain itseensä.

Seuraavaksi tutustuimme lähemmin kahteen Stanislavskin oppilaaseen ja heidän tekniikkaansa. Chekhov ja Meisner eroavat toisistaan suuresti esimerkiksi sinä, miten roolihenkilöön suhtaudutaan. Meisner opetti, ettei näyttelijä ole kukaan roolihenkilö, vaan oma itsensä, joka havainnoi lavalla tapahtuvaa todellisuutta ja vastanäyttelijöitä oikeasti. Chekhov taas ohjasi tutkimaan roolihenkilöä niin kauan, että roolihenkilö alkaa elämään itsenäisenä olentona, johon näyttelijä sulautuu. Työskentelytapana voi olla muunmuassa laaja taustatyön tekeminen ja toiminnan kautta henkilöhahmoon tutustuminen. Putro kertoo esimerkiksi menneensä tehtaalle töihin joksikin aikaa, jotta voisi kokea, millaiselta hänen tehtaalla työskentelevän roolihenkilönsä elämä näyttää ja tuntuu.

Yleisesti ottaen Chekhov edustaa pehmeämpää suhtautumista näyttelijäntyöhön, kuin Meisner. Hänen mukaansa tunteita ei tuoteta, mutta harjoituksilla niille voidaan antaa mahdollisuus syntyä. Chekhov-metodissa näyttelijää opetetaan mm. poimimaan vastanäyttelijän repliikeistä sen tärkeimmän asian, johon roolihenkilö keskittää huomionsa ja johon haluaa vastata omalla repliikillään. Hänen harjoitteensa kasvattavat kykyä mielikuvituksen käyttämiseen ja siihen, miten näyttelijä voi suojata itseään omilta ajatuksiltaan suorituksen aikana.

Esimerkiksi Tanskassa nykyään kovassa suosiossa oleva Meisner-tekniikka taas suosii
raakaa totuuden havainnointia. Repliikeistä kirjoitetaan vain omat replat ylös, niin että näyttelijä ei edes tiedä, mitä vastanäyttelijä aikoo sanoa. Tämä pakottaa näyttelijän olemaan aidosti todella kiinnostunut vastanäyttelijän puheesta, sillä mitään ei ole suunniteltu etukäteen. Meisnerin tekniikkaa harjoitellaan niin sanotun toistoharjoituksen avulla, jossa opitaan ajattelemaan vain sitä, mitä näyttelijä toisessa näyttelijässä havaitsee. Harjoitus voi alkaa esimerkiksi lauseella “sulla on lyhyt tukka”. Havaintoa toistetaan useita kertoja, niin että havainnon annetaan vaikuttaa puheeseen ja näyttelijän käyttäytymisen vastanäyttelijän käyttäytymiseen. Harjoitus ei säästele näyttelijöitä, sillä siinä vaaditaan aitoa rehellistä havainnointia joka hetki. Tälläkin metodilla voidaan saada näyttelijä esimerkiksi itkemään, jos se on haluttu reaktio. Roolihenkilöä ei tässä tekniikassa ole olemassakaan. Rooli on näyttelijä itse kaikkine tunteineen ja ajatuksineen. Kaikki perustuu tähän hetkeen ja tähän totuuteen, todelliseen läsnäoloon.

Helsingin elokuva-akatemian kerho on sarja viikottain järjestettäviä vertaisoppimistilaisuuksia. Blogitekstit perustuvat vaihtuvien kirjoittajien havaintoihin, kokemuksiin ja näkemyksiin pidetyn session pohjalta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s