Kanerva Cederström: Havainto elokuvan ytimessä

Helsingin elokuva-akatemian kerho, 17.11.2014

“Miten havainto, esim. ele tai tapahtuma, luodaan uudelleen omakohtaista havaintoa/kokemusta hyödyntäen?”

Kysymys johdattelee meidät Kanerva Cederströmin syksyn toisen session äärelle – havainnoimiseen elokuvassa. Valkokankaalle pyörähtää kolmen minuutin näyte, joka toimii ajatusten herättäjänä aiheen äärelle; Hands of Bresson. Kokoelma lähikuvia Bressonin käsistä eri yhteyksissä, eri pinnoilla, eri asennoissa, eri toiminnoissa. Kosketuksissa johonkin, tai vailla.

Videon jälkeen jatkamme yksityiskohtien äärellä kuuntelemalla Kanervan lukemana otteen Tiloja ja avaruuksia – kirjasta, jossa kerrotaan Nevskin kävelijöistä. Kanerva pohdiskelee lukunäytteen jälkeen kuinka omaa kotikaupunkiaan ei tule havainnoitua samalla tavalla, yhtä tarkkanäköisesti tai yksityiskohtaisesti – maisema tuntuu koostuvan lähinnä betonista ja asfaltista, tutuista ja totutuista näyistä.

Kanervan ohjaama elokuva Erikoisia tapauksia sai ideansa Helsingin Sanomien palstasta “Erikoinen tapaus”, jossa helsinkiläiset kertoivat arkisista, mutta erikoisiksi mieltämistään havainnoista kaupungissa. Tämän lisäksi elokuva koostuu Kanervan sekä muutaman muun ihmisen omista kokemuksista. Elokuva kuvattiin vuosina 2007/2008 16 mm filmikameralla sekä Fujin kameralla, ja kuvattua materiaalia oli noin kuusinkertainen määrä elokuvan lopullisesta kestosta. Filmikameran ongelmallisuudeksi nousi paine saada kuvia; kameralla ei voinut tarkkailla.

Elokuva sisältää yksittäisiä, ihmisten havaintoihin pohjautuvia sattumuksia Helsingissä sekä luettuna Henkilökohtaista-palstan tekstejä, joissa ihmiset etsivät sattumalta tapaamiaan – tai esim kadulla ohittamiaan – henkilöitä, joiden yhteystietoja heillä ei ole.

Otteita elokuvasta:

Mies istuu taksin takapenkillä. Hän sanoo kuljettajalle: “Saako huutaa?” —

Mies ja nainen ohittavat toisensa keskustan vilkkaalla kävelykadulla. Mies nostaa naisen päästä hatun ja peruukin, ja sitten laittaa ne takaisin ja jatkaa matkaansa.


Mies istuu yksin puiston penkillä ja repii käsissään olevasta kirjasta sivuja yksi kerrallaan.

Otteet elokuvasta herättivät ajatuksia mm. siitä kuinka melko yksinkertaisetkin toimet ja yksityiskohdat saattavat näyttää kaupunkilaisten silmissä absurdeina tai outoina keskellä tuttua arkea; “Haluamme järkeistää ja rakentaa maailmankuvaa loogiseksi: siksi voimme nähdä pienet irralliset asiat absurdeina sattumuksina (vaikkeivat ne sitä välttämättä olekaan).”

Myös tilan kuvaaminen elokuvassa herätti pohdintaa siitä, kuinka kylmä ilmasto vaikuttaa tilan käyttöön ja kokemukseen: ihmiset kiirehtivät kotiin lämpimään ja julkiset ulkotilat ovat vain reittejä, joiden läpi kuljetaan siinä missä lämpimissä maissa halutaan pakoon kodista, ulkotilaan hengailemaan.

Voice-over sanoo: “Ne kauniit kuvat. Ota sinä yhteyttä, tiedät kuka olet.”

Myös Henkilökohtaista-palstan tekstit, joita käytettiin elokuvassa voice-overina, herättivät pohdintaa erityisesti kaipuusta. Jollekulle tuli mieleen myös jännite ja kireys, joka purkautuu ihmisten välisissä kohtaamisissa. Teksteistä paistaa yksinäisyys ja se kuinka syvällä ihminen elää päänsä sisällä, omassa kuplassaan. Kanerva ei pyrkinyt elokuvassaan tarinallisuuteen, vaan elokuva on ikäänkuin prisma, välähdyksiä arjesta ja elämästä. “Elokuva on enemmän poeettinen kuin lineaarinen”, totesi myös Tarkovski. Elokuva on myös tekijän omaa tulkintaa, ilmaisua ja rytmitajua. Elokuvassa voi rakentaa havaintojen maailman uudestaan. Kanerva kuitenkin kokee, että kun hän kuvaa jonkun paikan elokuvaa varten, paikan sielu kuolee. Paikka ei enää tunnu samalta.

Keskustelumme eteni havainnoinnin ja estetiikan maailmasta konkretiaan nykymaailmassa: dokumenteiltakin tunnutaan vaativan räikeää tarinaa ja juonta, ja merkitykset elokuvaan pitäisi rakentaa ainoastaan selkeiden syy-seuraussuhteiden kautta. Tällä tavalla kuvailmaisusta tulee luonnollisestikin köyhempää. Samalla katoaa helposti tekijöiden oma ääni; se, joka tekee meistä yksilöitä, joilla on kokemukset, tunteet ja ajatukset, joista ammentaa. “On ikävä dokumentin tekemistä, jossa havainnoidaan. Että voisi unohtaa projektinhallinnan ja aikataulut.”

Ympäristömme vilisee yksityiskohtia, jos niitä osaa katsoa oikein. Yksi meistä muisteli kokemustaan tavallisesta päivästä, jossa havainnot erilaisista tunnelmista loivat oman maailmansa;
Tallinnan kadut täyttyvät loputtoman näköisestä ketjusta maratoonareita. Kirkon jyrkkiä portaita laskeutuu vanhuspariskuntia hauraasti kuin hidastetussa filmissä, samalla kun japanilaisturistit suuntaavat metrin pituisia putkiaan eri suuntiin, myös toisiinsa. Keskellä lenkkitossujen tasaista kaikua kauempaa kantautuu katusoittajan epävireisen haitarin irvokas vaikerointi.

Arkemme ja katumme ovat täynnä yksityiskohtia, havaintoja, tarinoita. Miten saisimme ne säilymään elokuvissamme?

Käsiteltyjä aiheita sessiossa:

Kirjat: Georges Perec: “Tiloja/Avaruuksia” ja Nikolai Gogogl: “Nevan valtakatu”

Evernote – softa (applikaatio): muistiinpanoja ja kuvia varten

Helsingin elokuva-akatemian kerho on sarja viikottain järjestettäviä vertaisoppimistilaisuuksia. Blogitekstit perustuvat vaihtuvien kirjoittajien havaintoihin, kokemuksiin ja näkemyksiin pidetyn session pohjalta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s