Kari Yli-Annala: Yksi, kaksi vai tuhat Avantgardea?

Helsingin elokuva-akatemian kerho, 13.10.2014

Inspiraatio löytyy menneisyydestä. Elokuvassa ei ole mitään rajoja, koska elokuvaa ei vielä tunneta.

Historiassa on paljon arvokasta, jos sitä ei huomaa niin ne asiat jää sinne. Edistys on vain yksi polku. Näin tulkitsi Walter Benjamin Paul Kleen teoksesta Angelus Novus, kun avantgarden syntyessä historia oli jo jäämässä taakse.

Kleen historian enkeli katsoo taakseen tuulen puhaltaessa häntä eteenpäin. Sitä tuulta Benjamin nimittää edistykseksi, joka on hallitsematon ja joskus tuhovoimainenkin kuten tuuli. Näistä mietteistä pääsemmekin katsomaan elokuvaa jossa tuuli on ollut osatekijänä. Hypnoottisessa Chris Welsbyn Windmill II (1973) elokuvassa kamera on asetettu tuulimyllyyn joka tuulen voimasta liikkuessaan muodostaa kuvia. Se on maisemaelokuva, siis elokuva jonka pääosassa on maisema.

Varhaisessa elokuvassa kaikki lähti kokeellisuudesta, elokuva nähtiin jo silloin jonain muuna kuin suorana tapahtumien tallentajana. Vuodet 1928-29 olivat elokuvalle huikeita vuosia. Syntyi mm. Luis Bunuelin teoksia ja Dziga Vertovin Mies ja elokuvakamera. Värin käyttöäkin kokeiltiin elokuvissa paljon ennen kuin väri tuli elokuviin. 1895- 1908 koettiin hypnoottisia Serpentine dance- vuosia.

Surrealismi, dada, konstruktivismi, mytopoeettinen elokuva, maisemaelokuva, strukturaalinen ja materiaalinen elokuva, beat ja underground elokuva, abstraktielokuva…

Tarkoittaako taiteen kokeellisuus sitä ettei tarvitse mennä yleisen kehityksen mukana? Onko kokeellinen elokuva sitten aina ei narratiivista? Päästäksemme syvemmälle Kari raottaa hieman historian ovea ja avaa meille muutamia pätkiä uudesta ja vanhasta kokeellisuudesta elokuvassa:

  • Lois Weber: Elokuvat mm. Suspense (1913). Naisohjaaja jonka kuvakulmat olivat ajalleen täysin uudenlaisia. Elokuvat käsittelevät yhteiskunnallista levottomuutta ja ovat yhdistelmä narratiiviä ja kokeellisuutta, modernia siirtymiä ja kuvakulmia.
  • Peter Gidal ( oli esillä mm. Docpoint 2015, pakopiste-sarjassa): Toisenlainen ääripää. Alitajuista, unenomaista elokuvakerrontaa.
  • Slavko Vorkapich: Aistimuksellisuuden tekninen taituri, paljon montaasijaksoja.
  • Kenneth Anger: Elokuvat mm. Eaux d’artifice (1953). Vaikuttunut Sergei Eisensteinin abstaktioiden montaasista.
  • Werner Nekes, Film before film: Taikalyhdyt ja muut viritykset: Taikalyhtykuvina näytettiin muunmuassa Ranskan vallankumouksen vastamestattujen kuninkaallisten irtopäitä.
  • Mat Collishawin Zoetrope: Liikkumattomassa tilassa vain yksi pieni asia liikkuu.

Tai miltä tuntuisikaan katsoa 24 tuntinen elokuva ajasta? Christian Marclayn The Clock on teos joka on koottu kokonaan muista elokuvista. Elokuvassa jokainen minuutti muodostuu eri elokuvien kohtauksista löydetyistä kelloista jotka näyttävät juuri tuota aikaa. Elokuvan aika kulkee reaaliajassa 24 tuntia luoden outoja yhteyksiä eri aikoina tehtyjen elokuvien välille. Teos rikkoo hienosti ajan tajun.

Lopuksi Kari suosittelee katsomaan Christian Marclayn Clockin lisäksi ainakin nämä:

  • Hyvää yötä: Suomalaisen kokeellisen elokuvan klassikko.
  • www.ubu.com = Kattava avantgarde teosten kirjasto (Film & video osasto on todella suuri)

Helsingin elokuva-akatemian kerho on sarja viikottain järjestettäviä vertaisoppimistilaisuuksia. Blogitekstit perustuvat vaihtuvien kirjoittajien havaintoihin, kokemuksiin ja näkemyksiin pidetyn session pohjalta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s