Sakari Laurila: Kumousta ei televisioida – elokuvan tekeminen yhteiskunnallisen muutoksen välineenä

Helsingin elokuva-akatemian kerho, 20.10.2014

Jo otsikossa piilee ongelma: Elokuvasta tulee kuria vastaan taisteleva väline. Onko maailmalla ollut joskus yhteinen uni yhteisestä asiasta? Mitkä elokuvat ovat vaikuttaneet ajatteluusi?

Syntyy erittäin tiivis ja intohimoinen keskustelu.

  • Emir Kusturikan Underground: Koska se kääntää päälaelleen rauhantahdon ja hippimeiningin. Maailma on hullu, ihmiset on hulluja, varsinkin miehet. Ne haluavat sotia eikä sille voi tehdä mitään. Tämä elokuva teki pelottomammaksi.
  • Kärpästen herra: Ihmisen väkivallan kuvaus!
  • Ruben Östlundin Play: Koska se on ajankohtainen. Ruotsissa siitä tuli tosi isot keskustelut. Onko elokuva rasistinen? Onko se kritiikkiä yhteiskuntaa kohtaan? Kiinnostaa tietää voisiko Suomessa tehdä tälläisen ajankohtaisen ja osoittelevan elokuvan. Onko elokuva vastuussa keskusteluista joita se aiheuttaa? Play aiheutti pahaa oloa totuudenmukaisuudellaan ja mahtavalla kuvauksellaan. Sen katsottuaan alkaa kyseenalaistamaan moraalia.

Katsottaisiinko pätkiä näistä elokuvista? Ei, sillä ajatuksena on nyt että samaistuisimme toistemme kokemuksiin emmekä trailereihin.

  • Risto Jarvan kesäkapina- elokuva ( 60-70 luku): Siinä on rohkeutta ja kykyä erottaa yhteiskunnasta se missä on mätää. Kaupallisuuden vieraannuttavuus. Tämän ajan elokuvassa ei ole sitä. Olemme turtuneita kuluttamisen pakkoon.
  • Toisaalta nykyään pahaa oloa maksimoidaan ja vieritetään. Onko esimerkiksi Säilöttyjä unelmia tehoton vai tehokas elokuva? Lisääkö elokuva sitä pahaa oloa mikä tässä ajassa on? Katsojalta loppuu happi ja se halvaantuu.
  • Nyky-yhteiskunnan ongelmana on kulutusmarkkinatalous. Olemme kuluttajia, emme ihmisiä. Miten ihmissuhteet muuttuvat taloudellisiksi suhteiksi?
  • Markkinatalous halaa kaiken kuoliaaksi! Mitä on tapahtunut?
  • Sellaiset dokkarit jotka ovat lähellä Jarvamaista ajattelua eivät vaikuta enää mihinkään. Riisto on muuttunut niin eettiseksi ja mukavaksi, että sitä on mahdotonta muuttaa sillä tavoin. Mikä sitten on nykyään se tapa jolla pystyy vaikuttamaan?
  • Luontodokkarit! Esim. Oceans! Pinnan alla liikumme harmonisesti ja sitten nousemme pinnalle. Muistutus siitä luonnollisuudesta mikä on osa meitä.
  • Ei ole käynyt mielessäkään että elokuva on menetetty toivo. Tämä voi olla juuri se paras hetki! Toivoton tilanne laittaa usein pyörät pyörimään.
  • En syönyt enää kanaa kun näin Barakan.
  • Planeettamme Maa: Ekokatastrofielokuva, jossa näytetään miten ihmiskunta tarvitsee 5 maapalloa. Olin silloin Stokkalla töissä, seuraavana päivänä oksetti, en voi tehdä tätä työtä enää.
  • Läsnäolon elokuvat: Miten tärkeää on kohdata toinen ihminen?
  • Bela Tarin Satantango: Pakottaa pysähtymään, joko hylkimään tai sitten katsomaan läpi ja kärsimään koko 8 tuntinen elokuva. Hyvä vastapaino sille että kaikki asiat pitäisi tehdä nopeasti.
  • Miten monimutkaiset asiat ratkaistaan jos elokuva on vaan se oksennus pahaa oloa?
  • Se että vertailemme elokuvia on kuin vertailisimme hammastahnoja. Tämä keskustelu on paljon merkityksellisempi kuin yksittäinen elokuva!
  • Elokuvat ovat osa isompaa asiaa. Ei yhdellä elokuvalla ole niin väliä.
  • Jos joukot yhtyisivät niin pystyisivät vaikuttamaan.
  • Media pitäisi sivuuttaa. Irrallaan olevat yksilöt pitäisi yhdistää.
  • Alfredo Jaarin poliittinen taide pitäisi ottaa Kiasmasta ja viedä keskelle ihmisiä.
  • Raybanin mainostekniikka on paljon parempi. Ei ne kutsu ihmisiä mustaa koppiin katsomaan mainoksiaan, vaan ne menee suoraan kadulle.
  • Mainokset määrittävät ajatteluamme.
  • Kotona voi katsoa netistä elokuvia- eivät ne ole vain elokuvateattereissa!
  • Toisaalta kotonakatsominen ei ole kollektiivinen kokemus.
  • Kun kaksi ihmistä oikeasti kohtaa niin siinä on jotain.
  • Meillä on Suomessa liian helppoa. Tarvitaan todellinen muutos.
  • Tietyt elokuvat vain vahvistaa ennakkoluuloja.
  • Jos tekee jotain paikallista niin ottaa isoja riskejä. Täytyy vastata kritiikkiin. Miten Suomen 100 rikkainta ovat tulleet rikkaiksi?
  • Hommat voidaan kääntää päälaelleen. Näytetään vallan rakenteet.
  • Teatteriprokkiksissa on tietty yhteisöllisyys. Kaikki yhtenä rintamana. Kritiikki on jaettua yhteiskunnan rakenteita vastaan. Elokuvasta puuttuu kollektiivisuuden kulttuuri jossa tehtäisiin kollektiivisesti elokuvaa.
  • Tulee mieleen elokuva Act of Killing.
  • Miksi me emme tee tälle mitään?

Sakari heittää nyt lisää ajatuksia mukaan:
Jotkin elokuvat ovat tuoneet ihmisille uutta tietoa vaikuttaen älyllisellä tasolla. Toisia elokuvia katsoessa sisimmän ripsi voi värähtää. Elokuvat joihin pystyy samaistumaan kätkevät kuitenkin sisälleen vaaran. Luodaanko niillä vain tyytyväisyyden tunne, joka on passivoivaa? Tunnet että et ole yksin. Mahdollistuuko muutos elokuvissa jotka luovat häiriön tilan (esim. Luis Bunuel, dada, surrealistit, anarkistit…) Totutun kokemukset ja ajattelun kaavat ovat niin syvällä että ei riitä että häiriö luodaan vain älyllisellä tasolla, vaan se pitää luoda emotionaalisella ja muilla syvemmillä tasoilla. Nämä elokuvat luovat herkkyyttä, jota meidän väkivalta tuhoaa. Muutos tapahtuu yksilön mielessä, kollektiivisuus on vain oire tästä.
Aiheuttavatko tiedon ja älyn pohjalta toimivat dokkarit shokeeraavaa tietoa joka muuttaa toimintaa? Onko tämä propagandaa? Tieto lisää ehkä pelkoa, mutta ymmärrys ei sitä lisää. Mutta kun tieto kohtaa tunteen ja sitä kautta ymmärryksen, siitä voi syntyä jotain.

  • Emotio liikuttaa ajatusta eikä toisinpäin. Meidän ymmärrystä voi muuttaa ja se voi tapahtua emotio-visuaalisella tasolla.
  • Kiinnostava kysymys onkin miten kädenliikkeet pitää miettiä että ne palvelevat meidän kaupallista tapaa olla?
  • Godard on tuonut esiin väkivaltaa älyllisellä tasolla, hajottaen sitä sumuverhoa mikä estää meitä näkemästä rakenteellista väkivaltaa.
  • Jan Vigon surrealismi: Yhdistyy tunteisiin ja kokemuksiin. Tuo jotain niin runollista ja syvää esiin, että se muuttaa käsityksiä.
  • Luis Bunuel: Hänessä oli voimaa! Hyökkäsi sen aikaisia, porvarillisia rakenteita vastaan. Oli yhteydessä arkitodellisuuteen.
  • Passolini: Hänen koko elämänsä on runollinen kritiikki, taiteilija joka on muutoksen ytimessä. Se näkyy kaikessa mitä hän tekee. Tinkimätöntä kritiikkiä.
  • Gaspar Noen Enter the Void: Tekee kuolemasta elämää suuremman voimavaran.
  • Tarkovsky: Taiteilijan pitää tuottaa syviä, sielullisia merkityksiä. Tieto voi olla esteenä sille. Kokemus on tärkein.
  • Mihin se kaikki tieto luonnosta on johtanut? Hillittömään luonnon tuhoamiseen.
  • Kuvataiteeseen kuuluu kriittinen suhtautuminen omaan välineeseen. Entä elokuvassa? Onko elokuva ennalta määritetty väline?
  • Lars Von Trierin Dancer in the dark ja Breiking the waves: Jos tekijä kokoajan kyseenalaistaa välinettä, niin aihe voi jäädä tämän jalkoihin.
  • Teatteri voi olla poliittisempi ja suorempi tapa vaikuttaa kuin elokuva. Se on usein keskustelevampaa.
  • Fiktioelokuva kaupallisena houkuttelee meidät samaistumaan.
  • Ihminen etsii merkitystä elämälleen! Dramaturgia voi olla vaikka lumihiutaleen muotoinen.
  • Toisaalta juuri se sokerisin romanssi voi olla juuri sitä mitä minä tarvitsen. Jotta minusta tulee jälleen parempi ihminen niin katson sen hellyyttävän koiranpentu kadoksissa elokuvan.
  • Vaikutetaanko me niihin oireisiin joista ihminen oireilee? Vai vaikutetaanko me perussyihin?
  • Sellainen taiteilija joka saa masentunen ihmisen olemaan entistä masentuneempi on rikollinen.
  • Kaikki riippuu siitä missä elokuvat näytetään. Missä hetkessä ne näytetään? Silloin pystyy ehkä suhteuttamaan omaa masennustaan. Avaudutaanko me sille kokemukselle vai kyseenalaistetaanko me se?
  • Pitäisi pyrkiä välttämään merkityksellistämistä.
  • Ottaa päähän että miksi kaiken pitää olla kristallin kirkasta. Rahoittajat haluaa että pitää laittaa merkitys selkeästi esiin.
  • Pitäisikö rahoituksen antaa täysin vapaat kädet tekijöille?
  • En osaa sanoa yhtään elokuvaa joka ei kertoisi jotain elokuvasta.

Aika alkaa loppua mutta keskustelu käy intensiivisenä vielä lähdön hetkelläkin. Mikä nyky-yhteiskunnassa todella luo masennuksen? Onko sillä tekemistä nimenomaan pakko-onnellisuuden, normaaliuden patologian ja oman herkyyden kanssa joka on ristiriidassa vallitsevaan elintapaamme nähden?

Kaikkein anarkistisin elokuva voisi ehkä olla sellainen että annetaan elokuvakamera ihan kenen tahansa käteen.

Helsingin elokuva-akatemian kerho on sarja viikottain järjestettäviä vertaisoppimistilaisuuksia. Blogitekstit perustuvat vaihtuvien kirjoittajien havaintoihin, kokemuksiin ja näkemyksiin pidetyn session pohjalta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s