Eeva Putro: Käsikirjoittajan ja ohjaajan (ja näyttelijän) roolien välillä hyppimisestä samassa tuotannossa

Helsingin elokuva-akatemian Elävän kuvan seura, 14.9.2015

Maanantaina 14.9. syvennyimme Eeva Putron johdolla ammatillisten roolien välillä hyppimiseen saman tuotannon sisällä. Eevalla on näyttelijätausta ja näytteleminen on ollut hänelle todella rakas ja tärkeä unelma lapsesta saakka. Eevan ammatilliset haaveet ovat lapsena vaihdelleet kirjailijasta kuvataiteilijaan ja kaikkeen taiteen tekemiseen, mutta näytteleminen oli jo silloin haaveista tärkein. Kun Eeva pääsi opiskelemaan näyttelijäntyötä Pietariin oli unelma toteutunut. Valmistuttuaan ja takaisin Suomeen tullessaan Eeva varoi tekemästä muuta kuin näyttelemistä, koska hän koki, että siihen yhteen asiaan hänen on laitettava kaikki paukut, tullakseen hyväksi ammatin harjoittajaksi. Keskustelimme tässä vaiheessa siitä, kuinka Suomessa tuntuu olevan paljon luokittelua – tämä henkilö on tämän ammatin tai osa-alueen edustaja joten onko hyvä, että hän toimii myös tällä toisella osa-alueella..? Luokittelu ei välttämättä ole pelkästään huono juttu, koska toisinaan ihmisen on hyvä keskittyä yhteen asiaan täysillä, jolloin tämä taito kehittyy ja hioutuu toivottavasti huippuunsa.

Mutta entä jos haluaa välillä keskittyä muuhunkin? Eevalla on nyt yli 7 vuotta ammatin harjoittamista takanaan ja muutaman vuoden sisällä jostain takavasemmalta tuli idea kokeilla käsikirjoittamista. Eeva rakastaa kirjoja, tarinoita, sanoja ja kaikkea kirjallisuuteen liittyvää joten käsikirjoittaminen ei tuntunut mahdottomalta ajatukselta. Kesäteatterissa Eeva jakoi ajatuksiaan tietynlaisesta tarinasta työtoverilleen ja kollega rohkaisikin Eevaa kirjoittamaan itse aiheesta käsikirjoituksen. Eevaa epäilytti, koska hän koki alkuun että itse kirjoittamalla hän veisi tavallaan mahdollisuuden joltain ammattikäsikirjoittajalta mahdollisuuden kirjoittaa tämä tarina. Lopulta tosiasia on kuitenkin se, ettei välttämättä koskaan tule sitä hetkeä jolloin ammattikäsikirjoittaja tuo yllättäen eteesi unelmatarinan joka on juuri sinulle kirjoitettu. Hetkeen kannattaa tarttua empimättä. Eevalla onkin tällä hetkellä kaksi pitkän elokuvan käsikirjoitusta tekeillä. Näitä käsikirjoituksia Eeva ei kuitenkaan halua missään nimessä ohjata. Hänellä onkin ollut prosessissa mukana melkein alusta asti ammattiohjaaja ja tuottaja, joihin Eeva luottaa täysin.

Onko mahdollista pitää se oma tärkein ja rakkain osa-alue keskiössä? Jos on näyttelijä, mutta käsikirjoittaa myös vähän tai kuvaa tai ohjaa, viekö se jotain pois ydinosaamisesta? Eeva kokee, että käsikirjoittaminen on päinvastoin tuonut lisää näkökulmaa hänen omaan näyttelemiseensä. Näyttelijänä hän uppoutuu käsikirjoituksiin vielä suuremmalla innolla, koska hän tietää, miten tärkeä prosessi käsikirjoittaminen on. Nähdessään käsikirjoituksen versionumeron Eeva ymmärtää kuinka suuren työn käsikirjoittaja on tarinan eteen tehnyt. Joskus Eeva on ammattikentällä törmännyt epäilyksiin, siitä voiko vaikka käsikirjoittaja toimia samassa elokuvassa myös näyttelijänä. Pohdimme yhdessä johtuuko epäilys siitä, että käsikirjoittajaa ei mielellään haluttaisi päästää päsmäröimään kuvauspaikalle. Eeva tuumasi, että epäilevä henkilö on varmaan vain halunnut varmistaa, että ohjaaja on samalla aaltopituudella käsikirjoittajan kanssa. Eevan mielestä ohjaajalla on ilman muuta oltava viimeinen sana taiteellisten seikkojen suhteen.

Käsikirjoittamiaan lyhytelokuvia Eeva sen sijaan ohjaa joskus mielellään. Tähän liittyen katsoimmekin Eevan ohjaamat lyhytelokuvat ”Dildoa ostamassa”, ”Rakastuneita naisia” ja ”Omatunto”. Näiden elokuvien ohjaamiseen Eeva päätyi Kino Kabaret -työpajoissa. Hän osallistui muutamiin työpajoihin näyttelijänä ja halusi kokeilla kirjoittamista ja ohjaamista, kun ympärilläkin ihmiset tekivät itse omia elokuviaan. Sitä kautta Eeva pääsi tutustumaan ohjaaja/käsikirjoittaja/tuottaja/näyttelijä -rooleihin samojen tuotantojen sisällä.

”Jaa niin mikä Kino Kabaret?” Kino Kabaret on Euphoria Borealis -yhdistyksen kehittämä konsepti, jossa järjestetään eri mittaisia työpajoja joissa kuvataan pieniä tuotantoja yhdessä tai kahdessa päivässä. Näitä järjestetään Suomessa vuosittain useita ja ne ovat elokuvien teosta kiinnostuneille erinomainen väylä kokeilemiseen.

Eevalla lyhytelokuvien ohjaajana oli taiteellisia ongelmia siinä, että normaalisti ohjaajan (tai useammin 1. apulaisohjaajan) huutaessa aloitus- ja lopetuskomennot, Eeva olikin nyt itse liikkeellelaittajan roolissa. Näyttelijänä Eeva odottaa yleensä lupaa lähteä tekemään kohtausta eikä keskity muuhun. Kun mukaan heitetään käskyt ja vielä parhaassa tapauksessa klaffaaminenkin, harteilla alkaa olla melkoinen painolasti. Ja kaikki tämä ennen ensimmäistäkään repliikkiä. Eeva antaakin ohjauskokeiluissaan mielellään muun muassa kuvaajalle täysin vapaat kädet. Hän tiedostaa, ettei voi näyttelijänä lähteä kameran edestä katsomaan, miltä itse kuvassa näyttää – joten on parempi luottaa, että kuva näyttää siltä miltä sen kuuluukin.

Yleisöstä esitettiin kysymys, pystyykö Eeva analysoimaan ja katsomaan omaa roolisuoritustaan ulkopuolisen silmin kun hän toimii myös ohjaajana. Eeva myönsi, että toisinaan hänellä voi olla leikkauspöydällä tarve valita se kaunein kuva, vaikka eri ottoa ehdotetaankin. Nähdessään haluamansa oton osana kokonaisuutta, Eeva kertoi tiedostavansa, että leikkaajan ehdotus on yleensä sittenkin parempi. Tämän takia hänellä on suuri luottamus myös leikkaajaa kohtaan. Ohjaajana eteen tulee myös tilanteita, jossa huomataan leikkauspöydällä, että tietty otto ei toimikaan. Tällöin Eevalla on vastuu leikkaajan kanssa miettiä, kuinka kohtaus saadaan toimimaan. Jos esimerkiksi näyttelijä puhuu repliikkinsä liian nopeasti vastanäyttelijän päälle, emootio saattaa olla aitoa, mutta väliin ei jää leikkaustaukoja ja kohtauksen rakentamisesta tuleekin yhtäkkiä huomattavasti vaikeampaa. Näyttelijänä Eevan huomio on aina vastanäyttelijässä – vaikka olisi kuinka monessa työroolissa saman tuotannon sisällä, näyttelijä voi näytellessään keskittyä vain aisapariinsa. Valaistuksen, ohjeiden, kuvan tai äänen miettiminen kesken näyttelemisen tuhoaa vuorovaikutuksen vastanäyttelijään ja lopputuloksesta tulee falski. Eeva suositteleekin lämpimästi kaikille ohjaajille käväisyä kameran edessä.

Maailmaltakin löytyy huikea määrä esimerkkejä näyttelijöistä jotka toimivat samassa elokuvassa myös ohjaajina – tai ohjaajista jotka toimivat myös käsikirjoittajina. Itsenäiseen elokuvantekoon liittyy monesti yhden henkilön toimiminen käsikirjoittajan ja ohjaajan roolin ohella esimerkiksi kuvaajan, leikkaajan ja säveltäjän roolissa. Kuvaaja-ohjaajia on ammattimaailmassa hyvin vähän ja tämä blogikirjoittaja arvelee sen johtuvan siitä, että yhdistelmä ei ole järkevä. Siinä missä käsikirjoitus tehdään ennen tuotantovaihetta ja leikkaus sen jälkeen, kuvaaminen on samanaikaista näyttelijänohjauksen kanssa ja vie liikaa energiaa ohjaajalta, jonka täytyisi kohdistaa suurin osa energiastaan näyttelijöihin. Zaida Bergroth kuvasi osan Hyvä poika -elokuvastaan itse, mutta oli kakkoskamerassa eikä koskaan päävastuussa kuvaamisesta.

Suomesta löytyy muitakin esimerkkejä ammattituotannoista joissa yksi ihminen on tehnyt monen ihmisen hommia. Teemu Nikki leikkasi ensimmäisen kokopitkänsä ”Kolme Simoa”. Antti Heikki Pesonen käsikirjoitti ensimmäisen kokopitkänsä ”Päin seinää” joskin käsikirjoittaja-ohjaajia on Suomessa vino pino. Vielä enemmän, jos laskee ohjaajat, jotka ovat olleet mukana käsikirjoittamisessa (Dome Karukoski kirjoitti ”Mielensäpahoittajan” yhteistyössä Tuomas Kyrön kanssa, ”Henkesi edestä” oli Petri Kotwican ja Johanna Hartikaisen yhteiskäsikirjoitus jne.)

Indie-kentällä tilanne onkin aivan toinen, koska suuri osa amatööri-, puoliammattilais- tai ammattilais-indie-elokuvista on tehty niin pienillä resursseilla, että kaikkien on pakko ottaa harteilleen useita tehtäviä. Ohjaaja on onnekas jos hän saa keskittyä vain ohjaamiseen ja näyttelijä näyttelemiseen. Monen homman hoitaminen on toisaalta itsenäisen elokuvanteon suola. Eikä koskaan ole haittaa siitä, että ymmärtää enemmän kokonaiskuvaa ja osaa nähdä ongelmat ja onnistumiset kaikkien osapuolten näkökulmasta.

Helsingin elokuva-akatemian Elävän kuvan seura on sarja viikottain järjestettäviä vertaisoppimistilaisuuksia. Blogitekstit perustuvat vaihtuvien kirjoittajien havaintoihin, kokemuksiin ja näkemyksiin pidetyn session pohjalta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s