Vieraana Pietari Koskinen: Jokainen elokuvantekijä on äänisuunnittelija – ajatuksia äänen käyttömahdollisuuksista elokuvassa

Helsingin elokuva-akatemian Elävän kuvan seura, 30.11.2015

Sateen ropinan ja tuulen tuiverruksen sävyttämänä maanantai-iltana Aalto-yliopiston elokuvaäänityksen ja -äänisuunnittelun professori Pietari Koskinen kertoi meille inspiroivasti äänen monista käyttömahdollisuuksista. Yritän nyt välittää joitakin poimintoja illan aikana esitetystä.

Tärkeä lähtökohta äänisuunnittelun kannalta on ymmärtää kuinka ihminen aistii äänen. Ääni on lähes suorassa yhteydessä alitajuntaan, eikä ääntä suinkaan aina tiedosteta. Ihmisen aivot keskittyvät yleensä ensin näköaistiin, jota kautta saatua informaatiota äänet täydentävät ja muokkaavat. Kaikkia ääniä ei koeta yhtä tärkeinä, mutta esimerkiksi muuttuvat tai uhkaavat äänet kiinnittävät huomiomme. Aivot muodostavat äänestä ja kuvasta kokonaisuuden, mutta ääni muodostaa myös ihan oman maailmansa. Toisinaan luulemme nähneemme koiran, vaikka olemme vain kuulleet haukunnan, tai kuvittelemme kuulleemme jotain mitä ei sitten ollutkaan. Ääni voidaan havaita myös tuntoaistin kautta. Joskus, kun elokuvan äänisuunnittelu on onnistunut, ääni saa sisuskalut värisemään ja kylmä hiki nousee pintaan. Kaikkia ääniä emme edes kuule. Äänen avulla niin ihminen kuin lepakkokin voi määrittää tilan ja kertoa kuvan ulkopuolisia asioita.

Elokuvaa tehtäessä ohjaaja ja äänisuunnittelija valitsevat ja fokusoivat äänet, jotka he haluavat katsojan kuulevan. He tekevät katsojan puolesta vastaavaa havaintoihin liittyvää priorisointia kuin ihminen luontaisesti tekisi samassa tilanteessa. Asiaa havainnollistaa ns. cocktail party-efekti: luonnollisessa tilanteessa ihminen pystyy keskittymään yksittäiseen keskusteluun kaiken hälyn keskeltä, mutta suoritus vaatii prosessointia aivoissa, mikä ei toimi yhtä hyvin mikrofonin kautta kuultuna. Asiaa korjataan äänisuunnittelussa taustaääntä vaimentamalla ja keskustelun äänenvoimakkuutta nostamalla. Luonnollisesti tällöin tarvitaan erilliset äänitiedostot dialogille ja tausta-äänille.

Ääni elokuvassa on usein kliseistä, esim. salaman välähdys ja ääni tulevat elokuvassa yleensä samaan aikaan. Hyvän äänisuunnittelijan onkin tehtävä paljon päätöksiä kuinka ääni ja kuva saadaan toimimaan parhaiten yhdessä. Usein kuulee sanottavan, että elokuvan äänisuunnittelu on onnistunut, jos sitä ei huomaa. Mutta asia ei ole aina niin. Hyvän äänisuunnittelun tuntomerkki on myös se, kuinka elokuvassa on osattu käyttää äänen monia kerronnallisia mahdollisuuksia hyödyksi. Toinen kyseenalainen toteamus on, että äänestä 70% on tunnetta ja 30% informaatiota mutta kuvan osalta suhde on käänteinen. Todellisuudessa äänen ja kuvan informaatioarvo riippuu myös tilanteesta ja käyttötavasta.

Ääni on parhaimmillaan hedelmällisesti resonoiva osa-alue muiden elokuvan osa-alueiden rinnalla. Äänisuunnittelun tulee alkaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa elokuvan tuotannossa. Ääni ei ole elokuvan valmiiseen rakenteeseen liitettävä ”kuorruke”, vaan tasavertainen taiteellinen osa-alue, joka ottaa vaikutteita ja vaikuttaa muiden osa-alueiden valintoihin. Hyvässä elokuvassa on jätetty tilaa äänelle ja äänisuunnittelijan pitääkin olla kuin bändin yksi jäsen, olla alusta asti mukana muokkaamassa biisiä, eikä soittamassa jälkikäteen muiden päälle. Kuvittele bändiä, jossa jokainen bändin jäsen soittaisi erikseen omassa tahdissaan, lopputuloksena olisi luultavasti erittäin epäonnistunut teos!

Käsikirjoittajan kannattaa ottaa mukaan äänisuunnittelija prosessiinsa tuomaan ideoita äänen käytön eri mahdollisuuksista. Kuvauksen ja editoinnin kannalta ääni toimii aina ajassa, ääntä ei voi pysäyttää. Toisaalta ääni auttaa tuomaan kuviin ja kohtauksiin jatkuvuutta. Elokuvaäänen jälkitöiden aikana elokuvasta muodostuu kokonainen yhtenäinen taideteos. Erilaiset tekniset vaihtoehdot äänen hallintaan paranevat kaiken aikaa.

Käytännön elokuvatuotannossa käsikirjoittaja suunnittelee ensimmäisenä tarinan äänimaailmaa. Hän kirjoittaa tarinaan merkitykselliset äänet, mitkä äänet elokuvan roolihahmot kuulevat ja kuinka he niihin reagoivat. Mikään diageneettinen (tässä tapauksessa elokuvan hahmon kuuleva) ääni, joka ei aiheuta reaktiota elokuvan maailmassa, ei voi olla myöskään kovin tärkeä. Käsikirjoittajan on pohdittava millaisessa paikassa elokuva tapahtuu ja tarjoaako miljöö visuaalisia äänimotiiveja? Hänen on päätettävä kenen näkökulma tai kuulonäkökulma on tarinassa oleellinen. Ääni on dramaturginen elementti.

Ohjaaja ottaa tarinan äänet huomioon ja päättää, kuinka ääni lopulta vaikuttaa hahmojen toimintaan. Ohjaaja huolehtii, että roolihahmot kuulevat ja reagoivat elokuvan ääniin. Jos elokuva on täynnä pelkkää dialogia, ei siihen paljon muita äänielementtejä mahdu.

Kuvaajan yhtenä mahdollisena tehtävänä on myös äänimotiivien näyttäminen. Kamera-ajot, näkökulmat, lähikuvat, vino horisontti, kuvan pimeät alueet, savut, usva, tai mustavalkokuvaus antavat tuomansa subjektiivisen vaikutelman ansiosta paljon mahdollisuuksia äänen tehokkaalle käytölle. Kuvittele esimerkiksi pimeästä tai usvasta kuuluvia ääniä, joiden lähdettä ei näy. Kill Bill elokuvassa oli joissain kohtauksissa käytetty taustalla japanilaisen kastelujärjestelmän ääntä, mutta vasta myöhemmin näytettiin mistä ääni syntyi ja katsoja joutui aluksi kuvittelemaan mistä ääni on lähtöisin. Ääni toimi sekä luonnollisena ympäristön äänenä että dramaturgisena elementtinä. Toisena esimerkkinä mainittiin kohtaus (Kill Bill 2), jossa päähenkilö haudataan ja pimeän kuvan aikana katsoja kuulee kuinka arkkua liikutellaan, hiekkaa heitetään päälle jne.

Myös kuvasuhde voi vaikuttaa kokemukseen, esim. 4:3 kuvasuhde elokuvassa ”Son of Saul” rajasi kuvan tehokkaasti roolihahmoon, jolloin taustaäänen merkitys korostui. Se kuinka elokuva on kuvattu määrittää samalla oleellisesti kuinka ääntä voidaan käyttää. Lopullinen kuva ja tunne muodostuvat pitkälti katsojan päässä kuvan ja äänen yhteisvaikutuksena.

Kaikki mutkin elokuvan tuotannossa mukana olevat joutuvat ottamaan äänen huomioon. Lavastaja voi lavastaa myös akustisesti ja leikkaaja leikkaa kuvan lisäksi aina myös ääntä. Äänisuunnittelija on päävastuullinen elokuvan äänestä, mutta toimii läheisessä yhteistyössä kaikkien elokuvassa mukana olevien tahojen kanssa.

Katsoimme elokuvia ja elokuvanäytteitä:

1) Pietari Koskisen oma (käsikirjoitus, suunnittelu ja äänisuunnittelu) animaatioelokuva ”Negatiivinen mies” vuodelta 2000. Elokuva on maustettu täyteläisellä realistisella äänimaailmalla, koostuen esim. sydämensykkeestä, ambulanssin sireenistä, koirien haukunnasta, vaatteiden hankausäänistä ja musiikista. Äänimaailman edustaa tässä animaatiossa suurta osaa sen kerronnallisuudesta. Negatiivista miestä ei voisi ymmärtää ilman ääntä. Elokuvan voi katsoa YouTubesta: https://www.youtube.com/watch?v=seNiyfNPuYQ

2) Kohtaus Coenin veljesten elokuvasta ”Barton Fink” (1991), jossa elokuvan hahmo kuuli viereisten hotellihuoneiden äänet seinien läpi, häiriintyi, päätteli niistä tapahtumia ja otti viimein yhteyttä hotellin vastaanottoon. Lopulta hän kohtasi ja myös näki äänen aiheuttajan. Äänen perusteella myös katsoja/kuulija saattoi päätellä tapahtumia ja kuvitella minkälainen hahmo äänet aiheutti. Ääni esitteli roolihenkilön (John Goodman). Ääni oli erittäin merkityksellisessä roolissa, aikaansai toimintaa ja vaikutti elokuvan juoneen. Tämä kaikki oli vaatinut huolellista ennakkosuunnittelua ja elokuvan äänet ovat myös hyvin dokumentoitu käsikirjoituksessa. Etukäteen tehty äänisuunnittelu oli suorastaan määrittänyt ohjausta ja kuvausta. Ks. http://www.coenbrothers.net/scripts/bartonfink.pdf

3) Alexandra-Therese Keiningin ”Pojkarna” (2015). Koulukiusatun tytön maailma koostui kaikuvista käytävistä, koulun summerista ja muista räikeistä äänistä, jotka jatkuivat päässä häiriöääninä vielä kotonakin. Ystävyys ja kaverien tuki puolestaan toi luonnon ääniä ja kaunista musiikkia korville. Yöllä pelottavat äänet estivät tytön unen saannin.

4) Ville Suhosen dokumenttielokuva ”Ompelijatar” (2015) kertoo viimeisestä Suomessa teloitetusta naisvangista. Koostuu kuvista ja vanhoista videoista, yksikään kohtaus ei koostunut ”alkuperäisistä” äänistä, mutta kuvat oli saatu äänen avulla elämään. Kun kuolemantuomio oli luettu, myös ääni ”kuoli”, mikään ääni ei olisi enää tuonut tunnelmaan mitään.

5) Saara Cantellin “Onnelin ja Annelin talvi” (2015). Tavoitteena oli äänikerronnan selkeys ja tyttöjen ja pikkuruisten Vaaksanheimojen erilaisten kuulokumien esiintuonti. Lopputuloksena on selkeä ja fokusoitu ääni, joka vie katsojan täydelliseen Vaaksanheimon satumaailmaan.

6) Jari Halosen ”Joulubileet” (1996). Valmistaudutaan joulun viettoon päähenkilön veljen päästessä vankilasta. Äänillä luodaan tunnelmalliset ristiriidat, miesten keskinäiset vaikeat suhteet ja tunteet käydään läpi joululaulujen soidessa taustalla.

7) Joonas Rutasen lyhytelokuva ”Rakastan Annaa” (2016). Myös tässä elokuvassa äänet täydentävät niin pelottavat kuin kauniitkin hetket samaan tapaan kuin ”Pojkarna” elokuvassa.

Helsingin elokuva-akatemian Elävän kuvan seura on sarja viikoittain järjestettäviä vertaisoppimistilaisuuksia. Blogitekstit perustuvat vaihtuvien kirjoittajien havaintoihin, kokemuksiin ja näkemyksiin pidetyn session pohjalta.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Vieraana Pietari Koskinen: Jokainen elokuvantekijä on äänisuunnittelija – ajatuksia äänen käyttömahdollisuuksista elokuvassa

    • Admin sanoo:

      Lumi on poistettu, ymmärrättävästi se antoi valheellista kuvaa muutenkin Helsingin joulukuisesta tilasta. Heti kun sade- tai räntämahdollisuus sivustolle tulee, harkitsemme sen lisäämistä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s