Helsingin elokuva-akatemian Elävän kuvan seura, 18.1.2016
Helsingin elokuva-akatemian Elävän kuvan seura on sarja viikoittain järjestettäviä vertaisoppimistilaisuuksia. Blogitekstit perustuvat vaihtuvien kirjoittajien havaintoihin, kokemuksiin ja näkemyksiin pidetyn session pohjalta. Tämän blogitekstin on kirjoittanut anonyymi jäsen.
Käsikirjoittaja-ohjaaja, Hannaleena Hauru oli valinnut sessionsa aiheeksi maskeerauksen draamaelokuvassa. Yhtenä innoituksena sessioon toimi viime syksynä Pariisissa taiteilija Élisabeth Vigée Le Brun n näyttely. Mm.Marie Antoinetten hovimaalaajana toiminut Le Brun pyrki rokokoo-aikakauden potreteissaan toimenkuvansa mukaisesti luomaan ylhäisömalleistaan tunnistettavan, edustavan mutta ennen kaikkea kaunistetun kuvan. Hannaleenan havainto potreteista oli että niissä oli tehty täsmälleen se sama mitä tänä päivänä tehdään valokuvien muokkauksessa Photoshopissa.
Henkilön kaunistaminen on myös aina ollut maskeerauksen ensisijainen rooli erityisesti kotimaisessa draamaelokuvassa. Elokuvatuotantoihin palkatut maskeeraajat eivät tule elokuvakouluista vaan heillä on yleensä takanaan ainoastaan maskeeraajan koulutus. Eikö maskeeraus ole aivan yhtä olennainen osa elokuvan kokonaisvisiota, ’through-linea’ siinä missä ohjaus, kuvaus, leikkaus, äänisuunnittelu jne.?
Tämä oli Hannaleenan lähtökohta ja tavoite sessiossaan ja samalla toivon mukaan myös ’pelin avaus’ alan ihmisille. Session keskeisimpänä elementtinä toimi Alfred Hitchcockin elokuvasta ’Linnut’ valittu näytekohtaus sekä pääosan esittäjän, Tippi Hedrenin elokuvassa käyttämä maski, jonka Hannaleena oli luonut itselleen maskeraaja Lisa Eldridgen netistä löytyvän tutorialin mukaan. Osa kerhotilasta oli valaistu myös session jälkimmäisen puoliskon malliluonnostelu -tehtävää varten, jossa tarkoitus oli tarkastella ja pohtia kyseisen maskin rakenteita.
https://www.youtube.com/watch?v=PZUBXuJfXh4&list=PL820467D574C54128&index=10
Kerhon jäsenet olivat myös tehneet kukin yhden Hannaleenan suunnittelemasta kolmesta ennakkotehtävästä ja sessio aloitettiin käsittelemällä näistä tehtävä B, jossa muutaman elokuvanäytteen kautta arvioitiin maskeerauksen toimivuus suhteessa kohtauksen henkilöihin ja elokuvan tyylilajiin:
#1 NAPAPIIRIN SANKARIT: Pamela Tolan esittämä naishenkilö herää kun hänen asuntoonsa tulee 3 nuorta miestä. Kohtauksessa ihmetytti se että sängystä noussut Tola oli tyypilliseen kauniin, nuoren naisen tapaan siististi, kataloogimaisesti meikattu kun taas mieshenkilöillä ei ole meikkiä juurikaan. Vaikuttaisi siltä että ohjaaja ja kuvaaja eivät ole kiinnittäneet tarpeeksi näihin seikkoihin huomiota. Vai onko tämä kaikki tehty tietoisesti? Sama keskeneräisyys näkyy myös lavastuksessa, puvustuksessa jne. Hannaleena tunnisti tämän myös omassa tekemisessään: kun elokuvan sävy ja tyylilaji eivät ole tarpeeksi selkeitä, ollaan hakusessa. Kuvausvaiheen jo alettua ohjaajalle sataa kysymyksiä sarjana eri puolilta ja hänen täytyy kyetä vastaamaan niihin jokaiseen. Jokainen vastaus on sinetöimässä elokuvan lopputulosta. Mitkä ovat ne työkalut, joilla ohjaaja voisi kommunikoida maskeeraajan kanssa paremmin kuin : ’ vähän meikkiä’, ’paljon meikkiä’ tai ’ ei yhtään meikkiä’ ?
#2 LE HAVRE: Andre Wilmsin esittämä ikääntynyt kengänkiillottaja keskustelee vankilanjohtajan kanssa tämän toimistossa. Wilmsin maskissa on korostettu henkilön elettyä elämää ja väsyneisyyttä, kasvojen uurteita, silmäpusseja jne mutta yleisesti maskia on käytetty melko vähän; ne asiat, mitä halutaan erityisesti tuoda esiin -kasvojen punakkuus jne-, on tehty värimäärittelyssä. Kaurismäen elokuvissa käytetään sisäkohtauksissa usein erittäin voimakasta studiovalaisua korostamaan keinotekoisen-realistista maailmaa. Tämän vuoksi näyttelijöillä täytyy kuitenkin olla perusmeikkipohja, ettei ei-toivottu hikoilu tai punoitus näy kuvissa. Toimistokohtausta edeltävässä ulkokohtauksessa, jossa Wilms kävelee vankilan pihan läpi, maskia on käytetty vieläkin vähemmän. Kokonaisuutena maskin käyttäminen tai käyttämättömyys on tarkasti mietitty suhteessa elokuvan värimaailmaan. Hannaleena kertoi maskeerauksen suunnittelemattomuuden usein tulevan esiin omissa elokuvissaan juuri värimäärittelyvaiheessa. Käsikirjoittajana hän myös toivoo kehittyvänsä siinä miten niinkin marginaalista aluetta kuin maskeerausta voisi tehokkaasti käyttää välineenä kerronnassa ; tai miten ohjaajana tajuta ilmaista maskeeraajalle halun korostaa henkilön tunnetiloja: surumielisyyttä, pelokkuutta tms.
Seuraavaksi katseltiin Hannaleenan valitsemia näytteitä, joista ensimmäisenä Jennifer Anistonin tv-mainos, jossa 46-vuotias Aniston oli meikattu ja jälkikäsitelty näyttämään yli 10v ikäistään nuoremmalta:
https://www.youtube.com/watch?v=kwYr4LAIUjk
Hollywoodissa, jossa jo pelkästään filmitähtien palkkiot ovat valtavat, myös tuotantojen jälkitöissä panostetaan rahalla naisnäyttelijöiden nuorekkuuden saavuttamiseen After-Effects tekniikalla. Tämä lukee usein myös jo filmitähtien työsopimuksissa. Näyttelijän manageri saattaa myös istua mukana ediitissä poistelemassa ryppyjä, lisäämässä vatsalihaksia jne. Suomessa on toisin: 35-ikävuoden jälkeen naisnäyttelijä alkaa saada vähemmän jos ei rooleja niin ainakin pääosarooleja, ja nuoremmat naiset palkataan. Muuttuuko tekijöiden ja yleisön halu nähdä valkokankaalla nuoria naisia tulevaisuudessa? Tuskin. Mutta kuka haluaisi katsella kotimaisissa elokuvissa katsella loputtomiin 25-vuotiaaksi jälkikäsittelyohjelmilla muokattua Tiina Lymiä tai Minna Haapkylää.
Vastakohtana edelliselle, katseltiin seuraavaksi Brigitte Bardotia tanssimassa intensiivisesti Roger Vadimin elokuvassa ’Ja Jumala loi naisen’. Bardot hikoilee tanssiessaan, mutta sitä ei olla kuvassa peitelty. Lähtökohta maskeerauksessa muutenkin melkoisen luonnollinen. Tässä tapauksessa keinotekoinen ’kaunistaminen’ olisi vienyt paljon pois kohtauksen lihallisuudesta. Toki myös entisajan filmitähdillä kuten Marilyn Monroella olivat myös omat managerit ja maskeeraajat luomassa tähden kaunistettua imagoa. Osa naistähdistä tekivät maskinsa myös täysin itsenäisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=gaFTmZ4zQCU
Kerholaiset havaitsivat myös että tänä päivänä elokuvan digitalisoitumisen myötä maskeeraus on muuttunut entistä haastavammaksi koska digitaalisessa kuvassa kaikki näkyy tarkemmin, entisajan filmi pystyi antamaan tekijöille enemmän anteeksi.
***************************************************************
Session toisessa osuudessa, kerholaiset saivat kynän ja paperia luonnostellakseen malliksi asettuneen, Tippi Hedrenin ’Linnut’- roolihahmo, Melanie Danieliksi meikatun Hannaleenan. Tehtävä alustettiin ennen taukoa käymällä läpi mitä materiaaleja meikissä oli käytetty. Itse luonnostelutehtävässä avainsanat olivat tekstuuri, värit ja tunnesanana: pelko, mitä Hedrenin lintujen hyökkäykseltä tilapäisen turvapaikan puhelinkopissa löytänyt roolihahmo elokuvassa kokee.
Yksityiskohdat, jotka tehtävän kautta kiinnittivät kerhon jäsenissä eniten huomiota olivat roolihahmon ’nukkemaisuus’ : punaiset huulet, korostetut kulmakarvat ja silmäripset. Heti perään katsotussa elokuvanäytteessä Hitchcockin nerokkuus tietoisesta maskin käytöstä tuli esiin: Hedrenin korostettujen silmien refleksin omaiset räpytykset vertautuivat tehokeinona lintujen siipien iskuihin.
https://www.youtube.com/watch?v=D15HPy4x73g
Seuraavaksi käsiteltiin jälleen ennakkotehtäviä ja nyt oli vuorossa tehtävä A, jossa katseltiin maskeerauksen näkökulmasta kerhon jäsenten omia elokuvia , joissa ovat työskennelleet ohjaajana, näyttelijänä tai muissa tehtävissä:
1# “ A Man With The Super Magnet”: Cult Of Euphoria-lyhytelokuvapajassa valmistunut fake-traileri, jossa magneettiasetta hallussaan pitävä sankari taistelee kuvitteellisessa maailmassa rikollisia ja tappajarobotteja vastaan. Päähenkilöllä on kasvoissaan kuivunutta verta ja arpia. Häntä esittänyt Juha Mäkinen paljasti, että oli kaatunut edellisenä iltana ennen elokuvan kuvauksia oikeasti ja arvet olivat aitoja. Maskeeraamista ei muutenkaan oltu käytetty elokuvassa lainkaan. Joidenkin katsojien mielestä arvet toimivat elokuvassa hyvin ja toivat mysteerisyyttä ilmeisen kovia kokeneelle päähenkilölle, joka ei myöskään ’pelkää ottaa turpaan’. Toisten mielestä taas jos Juha ei olisi joutunut onnettomuuteen, myös muita lähestymistapoja maskissa olisi voinut käyttää. Todellisen veren ja arpien näky kuitenkin vakuutti ja moni myönsi ettei olisi kyennyt mielikuvituksessaan luomaan täysin tuon kaltaista scarface-lookia, jos sitä oltaisiin lähdetty tekemään. Aito on aina aitoa.
2# “Perheenjakaja” Marko Pekkasen käsikirjoittaman ja ohjaaman lyhytelokuvan kohtauksessa nuori poika saapuu isosiskonsa asunnolle ja näkee takapihan ikkunasta tämän seksiaktissa miehen kanssa. Isosisko päästää pikkuveljen sisälle taloon ja he jatkavat keskustelua. Tässä kohtauksessa erityisesti Alina Tomnikovin esittämän isosiskon silmämaskia oltiin korostettu voimakkaasti ehkä henkilön tempperamenttisen luonteen takia. Maski oli monien mielestä myös liian siisti eikä valunut kuten aktin jälkeen olisi uskottavasti tapahtunut. Keskustelun aikana isosisko alkaa meikata itseään uudelleen. Marko itse perusteli tämän toiminnan henkilön ’paoksi epämiellyttävästä tilanteesta’. Valuneiden meikkien korjaaminen ja vasta sen jälkeinen uudelleen meikkaaminen olisi ollut paljon luontevampaa Jälleen kerran todettiin että kuvausten tuoksinassa myös kuvaajana ym. tehtävissä samanaikaisesti työskennelleellä ohjaajalla on ollut kiire miettiä paljon muuta ja maskeerauksellisiin yksityiskohtiin ei ole ollut aikaa paneutua. Sessiossa käsitelty kohtaus löytyy alla olevasta linkistä kohdasta: 07:50-10:20
3# Musiikkitaltiointi: nainen laulaa ja bändi säestää taustalla. Esiintyjänainen oli valinnut itse esiintymisasunsa plus meikkinsä, ja se oli yhtenäinen. Maskeerauksen ja vaatetuksen välinen tärkeä suhde tuli tässä klipissä erityisesti esiin. Naisen glitterasu herätti ihastusta erityisesti. Jos kyseessä olisi ollut fiktio, henkilön persoonallinen kokonaistyyli olisi ollut puvustusosastolta upea saavutus.
Seuraavaksi palattiin vielä B-ennakkotehtävän näytteeseen elokuvasta ’Pitkä kuuma kesä’, joka oli jälleen esimerkki suomalaiselle elokuvalle tyypillisestä turvallisesta ja liian siististä meikkaamisesta. Hannaleena itse kertoi jo nähtyään elokuvan ensimmäisen kerran sen ensi-illan aikoihin teininä, kiinnittäneensä huomiota näyttelijä Jimi Pääkallon liian ammattimaisesti tehtyyn meikkiin. Häivytetyt silmärajaukset ja taitava luomiväri ei 16-vuotiaan punkkarijannun tyylissä ole uskottavaa.
https://youtu.be/JS6Wq7h3xPc?t=2m12s
Session päätteksi katsottiin vielä lupaava esimerkki onnistuneesta maskeerauksesta kotimaisessa AV-tuotannossa: kyseessä oli Chisun musiikkivideo ”Tuu mua vastaan”, jossa laulajan look: huulet, hiukset ja iho, silmämeikki on linjassa videon muiden elementtien: puvustuksen, taustojen, ja artistin ilmaisun kanssa. Maskeerauksen tekstuuri ja valitut värit toimivat videon kokonaisilmeessä, ja maskeerausta käytetään myös kerronnallisena elementtinä, yhtenä teoksen taiteellisena osa-alueena.
