PELLE VENETJOKI: Valinnan paikka elokuvassa ja elämässä

Helsingin elokuva-akatemian Elävän kuvan seura, 16.5.2016

Helsingin elokuva-akatemian Elävän kuvan seura on sarja viikoittain järjestettäviä vertaisoppimistilaisuuksia. Blogitekstit perustuvat vaihtuvien kirjoittajien havaintoihin, kokemuksiin ja näkemyksiin pidetyn session pohjalta. Tämän blogitekstin on kirjoittanut Riku Miettinen.

SESSION IDEA

Valinnan paikka elokuvassa ja elämässä.

Kuinka tulla tarkkaavaisemmaksi ihmisten kommunikaation suhteen. Kuinka tehdä havaintoja todellisesta maailmasta ja hyödyntää niitä elokuvassa.

Session alussa kävimme läpi osallistujien henkilökohtaisia tapahtumia, josta siirryimme analysoimaan Le passé -elokuvan kohtauksia. Näiden avulla yritimme terästää havaintojen tekemistä.

OLIPA KERRAN

Olipa kerran mies joka auttoi itseään köyhempää. Köyhä soitti hänelle ja pyysi tapaamista. He tapasivat Hakaniemessä Helsingissä. Köyhä kulki edellä sanomatta sanaakaan toisen kysellessä mitä asiaa hänellä oli. Tapaamista pyytänyt käveli sisään kauppaan suoraan makkaratiskille.

Hän otti sieltä maksamakkarapötkön ja alkoi syödä sitä paikalle pyydetyn ihmetellessä vieressä. Paikalle tulivat vartijat. Tapaamista pyytänyt mietti hetken. Katsoi vartijoita ja ystäväänsä. Hän huomasi olevansa valinnan paikalla. Paikalle pyydetty maksoi maksamakkarapötkön.

Olipa kerran tieraivo joka ilmeni nuoressa miehessä. Se johti hänet ainakin yhteen onnettomuuteen. Sittemmin parisuhteessa joka saanut hänet valinnan paikalle. Miettimään miksi useinkaan ei osaa hallita itseään liikenteessä.

Olipa kerran pienen lapsen äiti joka mietti julkisilla paikoilla lapsen kanssa matkustaessaan kilahtaako edellään istuvan selkänojaa potkivalle lapselleen. Äiti huomasi joutuneensa valinnan paikalle.

Olipa kerran yleensä aikatauluista stressaava EKS seuran jäsen matkalla sessioon. Huomasi joutuneensa valinnan paikalle. Päätti olla stressaamatta. Ehtipä paikalle ajoissa tai ei.

Jokainen yllä oleva tilanne voisi olla elokuvan alkulähtökohta tai yksi kohtaus pitemmässäkin tarinassa. Ihmisen elämä on täynnä valmista materiaalia elokuvantekijälle. Oma ja kaverin elämä. Usein annamme herkullistenkin tilanteiden mennä ohi. Voisimme tehdä enemmän huomioita päivittäisistä tilanteista ja ihmisten reaktioista eri tilanteissa. Kirjoittaa niitä ylös tai painaa mieleen mahdollista myöhempää jatkojalostusta varten.

Elokuvan hahmot joutuvat jatkuvasti valinnan paikalle. Heillä on motiivinsa tehdä jotain tai jättää tekemättä. Kuten todellisen elämän tilanteessa elokuvassa kaikella on merkitystä. Kylmänä talvi iltana metroon juuri ennen ovien sulkeutumista syöksyvän nuoren miehen toisesta jalasta puuttuva kenkä tai väärään pukukoodiin pukeutunut juhlavieras.

Session haastoi meitä tekemään usein meitä vaivaavasta kiireestä huolimatta tarkempia huomioita elämästä ja hyödyntämään niitä elokuvassa. Huomioimaan backstoori joka vaikuttaa kohtauksen hahmojen keskinäisiin suhteisiin, eleisiin ja reaktioihin tai niiden puuttumiseen.

Mainokset

Kanerva Cederström: Havainto elokuvan ytimessä

Helsingin elokuva-akatemian kerho, 17.11.2014

“Miten havainto, esim. ele tai tapahtuma, luodaan uudelleen omakohtaista havaintoa/kokemusta hyödyntäen?”

Kysymys johdattelee meidät Kanerva Cederströmin syksyn toisen session äärelle – havainnoimiseen elokuvassa. Valkokankaalle pyörähtää kolmen minuutin näyte, joka toimii ajatusten herättäjänä aiheen äärelle; Hands of Bresson. Kokoelma lähikuvia Bressonin käsistä eri yhteyksissä, eri pinnoilla, eri asennoissa, eri toiminnoissa. Kosketuksissa johonkin, tai vailla.

Videon jälkeen jatkamme yksityiskohtien äärellä kuuntelemalla Kanervan lukemana otteen Tiloja ja avaruuksia – kirjasta, jossa kerrotaan Nevskin kävelijöistä. Kanerva pohdiskelee lukunäytteen jälkeen kuinka omaa kotikaupunkiaan ei tule havainnoitua samalla tavalla, yhtä tarkkanäköisesti tai yksityiskohtaisesti – maisema tuntuu koostuvan lähinnä betonista ja asfaltista, tutuista ja totutuista näyistä.

Kanervan ohjaama elokuva Erikoisia tapauksia sai ideansa Helsingin Sanomien palstasta “Erikoinen tapaus”, jossa helsinkiläiset kertoivat arkisista, mutta erikoisiksi mieltämistään havainnoista kaupungissa. Tämän lisäksi elokuva koostuu Kanervan sekä muutaman muun ihmisen omista kokemuksista. Elokuva kuvattiin vuosina 2007/2008 16 mm filmikameralla sekä Fujin kameralla, ja kuvattua materiaalia oli noin kuusinkertainen määrä elokuvan lopullisesta kestosta. Filmikameran ongelmallisuudeksi nousi paine saada kuvia; kameralla ei voinut tarkkailla.

Elokuva sisältää yksittäisiä, ihmisten havaintoihin pohjautuvia sattumuksia Helsingissä sekä luettuna Henkilökohtaista-palstan tekstejä, joissa ihmiset etsivät sattumalta tapaamiaan – tai esim kadulla ohittamiaan – henkilöitä, joiden yhteystietoja heillä ei ole.

Otteita elokuvasta:

Mies istuu taksin takapenkillä. Hän sanoo kuljettajalle: “Saako huutaa?” —

Mies ja nainen ohittavat toisensa keskustan vilkkaalla kävelykadulla. Mies nostaa naisen päästä hatun ja peruukin, ja sitten laittaa ne takaisin ja jatkaa matkaansa.


Mies istuu yksin puiston penkillä ja repii käsissään olevasta kirjasta sivuja yksi kerrallaan.

Otteet elokuvasta herättivät ajatuksia mm. siitä kuinka melko yksinkertaisetkin toimet ja yksityiskohdat saattavat näyttää kaupunkilaisten silmissä absurdeina tai outoina keskellä tuttua arkea; “Haluamme järkeistää ja rakentaa maailmankuvaa loogiseksi: siksi voimme nähdä pienet irralliset asiat absurdeina sattumuksina (vaikkeivat ne sitä välttämättä olekaan).”

Myös tilan kuvaaminen elokuvassa herätti pohdintaa siitä, kuinka kylmä ilmasto vaikuttaa tilan käyttöön ja kokemukseen: ihmiset kiirehtivät kotiin lämpimään ja julkiset ulkotilat ovat vain reittejä, joiden läpi kuljetaan siinä missä lämpimissä maissa halutaan pakoon kodista, ulkotilaan hengailemaan.

Voice-over sanoo: “Ne kauniit kuvat. Ota sinä yhteyttä, tiedät kuka olet.”

Myös Henkilökohtaista-palstan tekstit, joita käytettiin elokuvassa voice-overina, herättivät pohdintaa erityisesti kaipuusta. Jollekulle tuli mieleen myös jännite ja kireys, joka purkautuu ihmisten välisissä kohtaamisissa. Teksteistä paistaa yksinäisyys ja se kuinka syvällä ihminen elää päänsä sisällä, omassa kuplassaan. Kanerva ei pyrkinyt elokuvassaan tarinallisuuteen, vaan elokuva on ikäänkuin prisma, välähdyksiä arjesta ja elämästä. “Elokuva on enemmän poeettinen kuin lineaarinen”, totesi myös Tarkovski. Elokuva on myös tekijän omaa tulkintaa, ilmaisua ja rytmitajua. Elokuvassa voi rakentaa havaintojen maailman uudestaan. Kanerva kuitenkin kokee, että kun hän kuvaa jonkun paikan elokuvaa varten, paikan sielu kuolee. Paikka ei enää tunnu samalta.

Keskustelumme eteni havainnoinnin ja estetiikan maailmasta konkretiaan nykymaailmassa: dokumenteiltakin tunnutaan vaativan räikeää tarinaa ja juonta, ja merkitykset elokuvaan pitäisi rakentaa ainoastaan selkeiden syy-seuraussuhteiden kautta. Tällä tavalla kuvailmaisusta tulee luonnollisestikin köyhempää. Samalla katoaa helposti tekijöiden oma ääni; se, joka tekee meistä yksilöitä, joilla on kokemukset, tunteet ja ajatukset, joista ammentaa. “On ikävä dokumentin tekemistä, jossa havainnoidaan. Että voisi unohtaa projektinhallinnan ja aikataulut.”

Ympäristömme vilisee yksityiskohtia, jos niitä osaa katsoa oikein. Yksi meistä muisteli kokemustaan tavallisesta päivästä, jossa havainnot erilaisista tunnelmista loivat oman maailmansa;
Tallinnan kadut täyttyvät loputtoman näköisestä ketjusta maratoonareita. Kirkon jyrkkiä portaita laskeutuu vanhuspariskuntia hauraasti kuin hidastetussa filmissä, samalla kun japanilaisturistit suuntaavat metrin pituisia putkiaan eri suuntiin, myös toisiinsa. Keskellä lenkkitossujen tasaista kaikua kauempaa kantautuu katusoittajan epävireisen haitarin irvokas vaikerointi.

Arkemme ja katumme ovat täynnä yksityiskohtia, havaintoja, tarinoita. Miten saisimme ne säilymään elokuvissamme?

Käsiteltyjä aiheita sessiossa:

Kirjat: Georges Perec: “Tiloja/Avaruuksia” ja Nikolai Gogogl: “Nevan valtakatu”

Evernote – softa (applikaatio): muistiinpanoja ja kuvia varten

Helsingin elokuva-akatemian kerho on sarja viikottain järjestettäviä vertaisoppimistilaisuuksia. Blogitekstit perustuvat vaihtuvien kirjoittajien havaintoihin, kokemuksiin ja näkemyksiin pidetyn session pohjalta.