PELLE VENETJOKI: Valinnan paikka elokuvassa ja elämässä

Helsingin elokuva-akatemian Elävän kuvan seura, 16.5.2016

Helsingin elokuva-akatemian Elävän kuvan seura on sarja viikoittain järjestettäviä vertaisoppimistilaisuuksia. Blogitekstit perustuvat vaihtuvien kirjoittajien havaintoihin, kokemuksiin ja näkemyksiin pidetyn session pohjalta. Tämän blogitekstin on kirjoittanut Riku Miettinen.

SESSION IDEA

Valinnan paikka elokuvassa ja elämässä.

Kuinka tulla tarkkaavaisemmaksi ihmisten kommunikaation suhteen. Kuinka tehdä havaintoja todellisesta maailmasta ja hyödyntää niitä elokuvassa.

Session alussa kävimme läpi osallistujien henkilökohtaisia tapahtumia, josta siirryimme analysoimaan Le passé -elokuvan kohtauksia. Näiden avulla yritimme terästää havaintojen tekemistä.

OLIPA KERRAN

Olipa kerran mies joka auttoi itseään köyhempää. Köyhä soitti hänelle ja pyysi tapaamista. He tapasivat Hakaniemessä Helsingissä. Köyhä kulki edellä sanomatta sanaakaan toisen kysellessä mitä asiaa hänellä oli. Tapaamista pyytänyt käveli sisään kauppaan suoraan makkaratiskille.

Hän otti sieltä maksamakkarapötkön ja alkoi syödä sitä paikalle pyydetyn ihmetellessä vieressä. Paikalle tulivat vartijat. Tapaamista pyytänyt mietti hetken. Katsoi vartijoita ja ystäväänsä. Hän huomasi olevansa valinnan paikalla. Paikalle pyydetty maksoi maksamakkarapötkön.

Olipa kerran tieraivo joka ilmeni nuoressa miehessä. Se johti hänet ainakin yhteen onnettomuuteen. Sittemmin parisuhteessa joka saanut hänet valinnan paikalle. Miettimään miksi useinkaan ei osaa hallita itseään liikenteessä.

Olipa kerran pienen lapsen äiti joka mietti julkisilla paikoilla lapsen kanssa matkustaessaan kilahtaako edellään istuvan selkänojaa potkivalle lapselleen. Äiti huomasi joutuneensa valinnan paikalle.

Olipa kerran yleensä aikatauluista stressaava EKS seuran jäsen matkalla sessioon. Huomasi joutuneensa valinnan paikalle. Päätti olla stressaamatta. Ehtipä paikalle ajoissa tai ei.

Jokainen yllä oleva tilanne voisi olla elokuvan alkulähtökohta tai yksi kohtaus pitemmässäkin tarinassa. Ihmisen elämä on täynnä valmista materiaalia elokuvantekijälle. Oma ja kaverin elämä. Usein annamme herkullistenkin tilanteiden mennä ohi. Voisimme tehdä enemmän huomioita päivittäisistä tilanteista ja ihmisten reaktioista eri tilanteissa. Kirjoittaa niitä ylös tai painaa mieleen mahdollista myöhempää jatkojalostusta varten.

Elokuvan hahmot joutuvat jatkuvasti valinnan paikalle. Heillä on motiivinsa tehdä jotain tai jättää tekemättä. Kuten todellisen elämän tilanteessa elokuvassa kaikella on merkitystä. Kylmänä talvi iltana metroon juuri ennen ovien sulkeutumista syöksyvän nuoren miehen toisesta jalasta puuttuva kenkä tai väärään pukukoodiin pukeutunut juhlavieras.

Session haastoi meitä tekemään usein meitä vaivaavasta kiireestä huolimatta tarkempia huomioita elämästä ja hyödyntämään niitä elokuvassa. Huomioimaan backstoori joka vaikuttaa kohtauksen hahmojen keskinäisiin suhteisiin, eleisiin ja reaktioihin tai niiden puuttumiseen.

Mainokset

Pelle Venetjoki: Ääni elokuvan kerronnassa

Helsingin elokuva-akatemian kerho, 8.12.2014

On sateinen joulukuun alku. Matkallaan kohti kokoontumispaikkaa ne kerhon jäsenet, jotka muistavat Pellen antaman kotitehtävän, kuuntelevat ja painavat muistiinsa ympärillään kuuluvia ääniä. Session käynnistyttyä istumme rinkiin keskustelemaan siitä mitä kukin matkallaan kuuli ja näiden seikkojen liittymisestä elokuvan äänikerrontaan. Session loppuun Pelle oli pedannut koko äänikerronnan ytimen.

Useimpien matkaa olivat värittäneet ruuhkaisan liikenteen äänet: autot, piippaavat liikennevalot ja raitiovaunun kirskunta. Tämä kirvoitti joitain huomioita. Mm. että liikenteestä pystyy melkein jopa erottamaan erilaisia toistuvia rytmejä. Eräs osallistuja toi esille kuinka Pariisissa metro kuin huokaisee pysähtyessään ja kuulostaa lähtevän vaikeasti liikkeelle. Tässä tapauksessa kulkuvälineen tuottamat äänet luovat aistikokemukseen raskaasta matkanteosta, joka sisältää ihmismäisiä elementtejä.

Muita huomioita olivat mm. äänet naapuriasunnoista, sateen ropina markiisiin, sadepisaran osuminen metalliseen esineeseen (kirkas, korkea ääni), postin jonotusjärjestelmän kilahdus, riitaa peittelevän pariskunnan hiljainen keskustelu (josta melkein sai selvän muttei kuitenkaan), kenkien kopina hallin läpi kuljettaessa ja flunssaisten ihmisten niiskutus.

Pelle ohjasi meitä kiinnittämään huomiota siihen kuinka liikenteen äänet kuulostavat erilaisilta eri säätiloissa ja vuodenaikoina. Tänään satoi, jolloin nämä äänet kuulostavat erilaiselta kuin esimerkiksi poutaisella kesäsäällä. Autojen ajaessa kaduilla renkaat ehkä osuvat lätäköihin tai ainakin tuottavat sadesäällä erityisen shhhhh-äänen liukuessaan veden läpi. Nastarenkaiden rohina puolestaan kertoo täsmällisesti vuodenajasta, samoin kuin ihmisten niiskutus. Talvella liikenteen ääni puolestaan on “ihanan dempattu”. Näitä elementtejä on mahdollista käyttää hyödyksi elokuvan äänikerronnassa.

Joskus äänen lähdettä voi olla hankala paikallistaa. Stereokuulo perustuu siihen, että sama ääni saapuu toiseen korvaan ennemmin kuin toiseen. Usein ihmisen on vaikeampi paikallistaa äänen lähdettä sisätiloissa johtuen mm. äänen kimpoilusta. Ääni voi kimpoilla seinien ja erilaisten pintojen kautta siten, että korva ei erota äänen lähdettä niin hyvin kuin ulkona. Toisaalta myös esimerkiksi kerrostaloasunnossa voi olla hankala sanoa mistä asunnosta koiran haukkuminen, lapsen itku, pariskunnan riita tai pianonsoitto kantautuu. Äänen kimpoilu tuottaa myös kaiun, joka voi kertoa hyvin paljon tapahtumapaikan tilasta.

Ääni matkaa noin 343 metriä sekunnissa, mistä syystä esimerkiksi kauempana ammuttavat ilotulitukset näkyvät hyvissä ajoin ennen kuin ne kuuluvat. Elokuvissa konventio kuitenkin on, että ääni on kuvan kanssa synkronoitu myös ilotulitteiden tapauksessa. Joidenkin elokuvien kohtauksissa kaukana näkyvän tapahtuman ääni saavuttaa katsojan vasta sekunnin parin päästä, kun etäisyyttä ja realismia halutaan tietoisesti korostaa (mm. Hurt Locker ja Saving Private Ryan).

Mitä erilaiset äänet pitävät sisällään? Esimerkiksi postin jonotusjärjestelmän pim-pom -ääni voi kertoa suoraan tai toimia metaforana ilmiöön, että ihmiset joutuvat pysähtymään ja odottamaan kiireisessä kaupungissa, missä jokainen jonottaja on kenties henkisesti jossain muualla, eikä kenenkään tarvitse ottaa kontaktia kehenkään toiseen ennen kuin oma vuoro tulee jolloin jonottaja ns. “herää koomasta”, käynnistää vuorovaikutusprosessinsa ja tuo esiin hyvin kommunikoivan ihmisen. Toisaalta ääni voi kertoa yleisestä turhautumisesta, joka liittyy jonottamiseen. Kaikki nämä assosiaatiot voivat liittyä yhteen ääneen. Ja tätä ääntä voi käyttää tämän tunnelman luomiseksi myös muualla kuin postin jonossa.

Entä mitä kaikkea äänien pohjalta voisi keksiä? Komediallisesti voisi ajatella myös tilannetta, jossa jonotusjärjestelmä ja sen ääni toimivat vain osittain tai huonosti, mikä voisi johtaa hyvinkin koomisiin tilanteisiin. Keskeistä ajatuksessa on, että äänen kautta on mahdollista kuljettaa vaikka koko tarinaa. Kyseisen äänen ympärille voisi esimerkiksi kehittää kertomuksen ja elokuvan, jossa käytäisiin läpi jonottavien ihmisten ajatuksia.

Sama ääni voidaan kokea saman elokuvan sisällä myös eri näkökulmista, kun rakennetaan yhteys äänen ja jonkin elementin välille. Jos jokin ääni on esimerkiksi kuultu epämiellyttävän tilanteen yhteydessä, voi sama ääni myöhemmin luoda uudelleen yhteyden tähän samaan tilanteeseen. Ääni voidaan siis liittää tilanteeseen, henkilöhahmoon tai muuhun asiaan, ja niitä voidaan esimerkiksi esittää henkilöhahmojen subjektiivisina kokemuksina ja synnyttämään katsojalle uusia mielikuvia.

Elokuvassa hankalaa on yleensä käyttää ääntä, jota ei motivoida lainkaan kuvallisesti. Esimerkiksi monessa Hollywood-elokuvassa musiikkia ei ole motivoitu lainkaan. Esimerkki kuvallisesti motivoidusta ja elokuvaan kiinteästi liittyvästä äänestä on Lord of War -elokuvassa oleva aseen luistin ääni, joka muuttuu kassakoneen ääneksi. Jos jollain äänellä ei ole kuvaan minkäänlaista yhteyttä, se toimii huomattavasti huonommin. Usein äänet toimivat elokuvassa sitovana liimana, vaikkeivat merkityksellisesti pomppaisikaan esille.

Ihmisen aisteja ovat haju, näkö, kuulo, tunto ja maku. Elokuvan pidetään yleisesti olevan audiovisuaalinen, eli tuottavan sisältöä vain näkö- ja kuuloaisteille. Session päätteeksi Pelle haastoi osallistujat kiinnostavaan tehtävään. Hän nosti esiin mykästä Charlie Chaplinin City Lights -elokuvasta kohtauksen, jossa Chaplin kohtaa sokean kukkia myyvän naisen. Tarkastelimme oliko kohtaus aiheuttanut katsojissa hajuaistihavaintoja, ja kyllä oli. Katsoja pystyy haistamaan autojen pakokaasun, kukan tuoksun, jne., mikä perustuu katsojan visuaalisiin havaintoihin. Kuva pystyykin tuottamaan assosiaatioita myös haju-, tunto- ja makuaisteihin liittyen.

Hajuaistihavaintojen tekemistä helpompaa katsojan on “kuulla” mykkäelokuvan äänet. Visuaaliset havainnot aiheuttavat kokemuksen esimerkiksi liikenteen äänistä, ovien avaamisista, kävelemisestä, puheesta, jne. Äänikerronnan ei siis tarvitse lainkaan toistaa kuvassa näkyviä asioita, vaan äänistä on mahdollista rakentaa elokuvalle täysin uusi kerronnan taso, joka kertoo katsojalle jotain muuta, jotain lisää kuin mitä kuva yksinään antaa jo ymmärtää.

Mitä kerronnallisen tason funktioita äänellä siis on? Ainakin halutun tunteen korostaminen, kuvassa näkymättömän asian kertominen, merkitysten luominen/alleviivaaminen, realismin tuntu ja kerronnan (ja leikkauksen) luominen saumattomammaksi. Onnistunut elokuvakerronta ottaakin äänet huomioon omana kerronnan tasonaan, joka rikastuttaa ja monipuolistaa koko elokuvakokemuksen.

Helsingin elokuva-akatemian kerho on sarja viikottain järjestettäviä vertaisoppimistilaisuuksia. Blogitekstit perustuvat vaihtuvien kirjoittajien havaintoihin, kokemuksiin ja näkemyksiin pidetyn session pohjalta.